Kuikkaniemen hanke 2006 - 2008
Kuikkaniemen rakennushankkeen loppuraporttiSaimme viime vuonna hankkeen rahoitukselle TE-keskukselta puoli vuotta lisäaikaa ja sovitusti viimeiset tarvikelaskut laitoin maksuun vuoden viimeisenä päivänä. Lopputöiden suhteen meinasi tulla todella tuskainen kiire. Kärsimme eräistä katteettomista lupauksista, mutta onneksi tekijöitäjoukostamme löytyi. Rakennustarkastaja suoritti 18.1. lopputarkastuksen kiitosmaininnoin.Jotain pikkuhommia hän hyväksyi tehtäväksi kesäkuun loppuun menneessä. Viimeinen maksatushakemus piti saada maaliskuun loppuun mennessä TE-keskukselle ja hankettavarten otetun limittitilin jatkoaika oli päättymässä huhtikuun lopussa, joten kiirettä tahtoi pitää.Mikkelissä asiat etenevät normaalisti saapumisjärjestyksessä, mutta onnistunut lobbaus auttoi nyt.Yritystutkija Maija Nokkonen TE-keskuksesta kävi 15.4. suorittamassa paikan päällä tehtäväntarkastuksen kiitellen työn tulosta. Seuraavana päivänä hän hyväksyi loppumaksatushakemuk-semme ja viimeinen maksuerä oli tilillämme 22.4.Piällysmies toiminnanjohtaja Matti Falck samoinkuin Maija Nokkonen antoivat erityiskiitoksetmeille siitä, kuinka pienellä limitillä saimme näinkin mittavan suunnitelman toteutettua.Meillä on Suomen ratojen jos ei suurin, ainakin yksi tasokkaimmista huolto-kerhorakennuksista.Olemme hankkeen johtajan Petri Juutin kanssa lahjoittaneet seuralle hankkeesta aiheutuneet matka-ja puhelinkorvaukset, jotka hankesääntöjen mukaan olisimme voineet täysimääräisinä veloittaa.Samoin on menetellyt Heikki Montonen rakentamisen valvontakorvauksen suhteen.VIELÄ KERRAN SUURET KIITOKSET KOKO SEURAN PUOLESTA KAIKILLEAHKERILLE TALKOOLAISILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE SEKÄ LAHJOITTAJILLE !Rakentavin terveisin,Urpo Kosonen, hankkeen yhdyshenkilö050 567 0482, urpo.kosonen@elisanet.fi
OHI ON! Kuikkaniemen rakennus valmistui tarkastukseen vaadittavaan kuntoon torstaina 10.1.2008. Rakennuksen lopputarkastus suoritetaan 18.1. klo 10.00. Hankkeen laajempi loppuraportti vähän tuonnempana netissä sekä jäsenlehdessä.
SUURET KIITOKSET KOKO SEURAN PUOLESTA AHKERILLE TALKOOLAISILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!
Urpo Kosonen, hankkeen yhdyshenkilö, 050 567 0482, urpo.kosonen@elisanet.fi
Kuikkaniemen rakennushankkeen väliraportti 30.9.2007
Edellisen katsauksen (19.4.) jälkeen on aikaansaatu mm. seuraavaa:
Sisämaalaukset toimistoa lukuun ottamatta. Välikatot paneloitu ja lakattu. LVI-työt ja ilmastointi lähes valmiit. Ulko-ovi asennettu (siihen saakka väliaikainen). Sähköasennukset valmiit ja toiminnassa. Lattialämmitys kaikissa huoneissa. Keittiökalusteet (jääkaappi / pakastin, hella, liesituuletin, pesualtaat ja kaapistot) asennettu. Saunan ja vessojen lattiat sekä pesuhuone eristetty ja laatoitettu. Sauna paneloitu ja valmiina. Ulkomaalaus suoritettu 30.6. Työn teki Maalausliike Kupiainen Ari Kupiaisen johdolla.
Katto ja räystäät saatu valmiiksi. Ulkoterassi eteläpäässä valmis ja toinen on valmistumassa. Tätä kirjoitettaessa jäljellä olevia töitä ovat: Toisen terassin lattia ja kaiteet, ulkoraput, ovien ja ikkunoiden listat ja pellit, kahvion, keittiön, toimiston, takkahuoneen ja pukuhuoneen lattioiden laatoitus. Varastorakennus on nopea pystyttää. Työt alkavat olla pääosin sisätöitä.
Rakennustarkastaja suoritti ennen Kuikka FK:ta 11.7. osittaisen loppukatselmuksen hyväksyen keittiö- ja ruokailutilat ja WC- sekä sauna- ja pesutilat käyttöön. Toinen maksatuserä on hyväksytty TE- keskuksessa 19.6. ja tullut tilille 26.6. Kolmas maksatus on ohjausryhmän kokouksessa 29.8. toimitettu Piällysmiehen kautta TE-keskukseen Mikkeliin.
Niin sanotun kesäloman jälkeen työt ovat edenneet vähän yskähdellen ja toivon kyllä ihan oikeasti edes pientä aktiviteetin lisäystä kouralliseen tekijäkaartiin. Lisäaikaa on saatu vuoden loppuun. Korostan ties monennenko kerran, että hankkeesta koituva hyöty on jokaisen jäsenen käytettävissä.Hankkeesta ja talkoista saa tietoa allekirjoittaneelta sekä Petri Juutilta, 050 343 1662.Kiitos ahkerille tekijöille ja reipasta talkoomieltä edelleen!Rakentavin terveisin, Urpo Kosonen, hankkeen yhdyshenkilö
050 567 0482, urpo.kosonen@elisanet.fi
HANKKEEN YHTEISTYÖKUMPPANIT:
(Vastikkeetta luovutetut tuotantopanokset, yhteistyökumppanit ja tavarantoimittajat)
Etelä-Savon TE-Keskus
Piällysmies ry
Vesihuoltotekniikka Kotilainen
Koneurakoitsija Jarmo Kosonen
Koneurakoitsija Pekka Rämänen
Sähköpalvelu Paananen
LVI-Insmerk Oy
K-Rauta Saimaantuuli
Carlson
Puukeskus Oy
Norelco
Repobetoni
Itä-Suomen Keittiötukku
Rakennusliike Niilo Käyhkö Oy
Velj. Kontinen
Savonlinnan Leipurit
Rakentajain Konevuokraamo/Heimo Löytönen
Suur-Savo Prisma/Teuvo Niskala
Nordea
VR
Autoilija Seppo Muhonen
Etelä-Savon Rakennuseristys Oy
Helalinna Oy
Koneurakoitsija Juha Laurikainen
Matti Malinen
Savonlinnan kaupunki
Ruhan Taimisto
Special Rakennus A & H Montonen
Maalausliike Kupiainen
Kuljetus Töppönen Oy
Savonlinnan Teräskouru Oy
Petri Juuti
Heikki Montonen
Urpo Kosonen
Ritva Pietikäinen
Kuikkaniemen rakennushankkeen väliraportti 19.4.2007
Edellisen, 6.2. tehdyn katsauksen jälkeen on valmistunut ja tapahtunut seuraavaa
Ulkovuoraus on valmistunut. Väliseinät on eristetty, levytetty sekä tasoitettu.
Sisäseinien maalaus aloitetaan talkoilla 21.4. ja välikaton laudoitus aloitetaan 23.4. Lisäksi talkoot pidetään lauantaina 28.4.
Toista maksatushakemusta varten laskut ja työlistat on toimitettu 26.3. ohjausryhmän kokouksessa Piällysmiehen toiminnanjohtaja Matti Falckille ja asiat etenevät.Aikataulussa ollaan kohtuullisesti pysytty, mutta kohta voitaisiin vauhtia vaikka vähän lisätä. Eikä haittaisi, vaikka talkooporukassa olisi välillä vaikka pientä vaihtuvuuttakin.Uusimpia lahjoittajia ovat Ruhan Taimisto ja Special Rakennus A & H Montonen. Kannattaa muistaa, että huoltorakennus varastoineen valmistuttuaan palvelee koko seuran sekä sen jäsenten tarpeita.
Töistä ja talkoista saa tietoa allekirjoittaneelta sekä hankkeen johtaja Petri Juutilta, 050 343 1662.
Kiitos ahkerille tekijöille ja reipasta talkoomieltä myös edelleen !
Rakennusterveisin,
Urpo Kosonen, hankkeen yhdyshenkilö, 050 567 0482
Kuikkaniemen rakennushankkeen väliraportti 6.2.2007
Kyseessä on Savonlinnan Urheiluautoilijoiden kaikkien aikojen mittavin hanke ainakin miestyötunneissa mitattuna. Seuramme nettisivuilla on seurattu hankkeen edistymistä sekä tiedotettu sovitulla tavalla enemmän porukkaa vaativista talkootöistä. Samoin isommista talkoista on ilmoiteltu myös Itä-Savon urheiluseurapalstalla. Nettisivuille on myöskin listattu hankkeen yhteistyökumppaneita tähän saakka. Tähän listaan kuuluvat vastikkeetta eli lahjoituksena luovutetut tuotantopanokset, muut yhteistyökumppanit sekä tavarantoimittajat.
Hanke etenee ripeästi
Tällä hetkellä on tehty väliseinärungot, laitettu eristysvillat ulkoseiniin sekä vedetty sähköjohdot seiniin. Ulkovuorauksesta suurin osa on lyöty, ja sisäseinien levytys on myös kohta valmis. Esa Leinonen, jolle myytiin Lemminkäisenkadun toimisto, kuittaa suuren osan hinnasta työpanoksellaan. Kyse on monitaitoisesta ammattimiehestä.
Ensimmäinen laskujen maksatuserä toimitettiin Mikkeliin TE-keskukselle 12.12.2006. Hakemus lähti Piällysmiespomon Matti Falckin maininnoilla, että hanke on edennyt hyvin eikä estettä maksatukselle ole. Aikataulussa sekä kustannusarviossa on pysytty. Ensimmäinen erä rahaa saatiin heti tammikuussa.
Hankkeeseen liittyviin kysymyksiin vastaavat allekirjoittanut, Petri Juuti ( hankkeen johtaja) Heikki Montonen (rakennuksen valvoja).
Tämä on koko seuran ja jokaisen jäsenen hyväksi koituva hanke! Kiitos ahkerille tekijöille ja tarmokasta talkoomieltä jatkossakin !
Urpo Kosonen, hankkeen yhdyshenkilö
( 050 567 0482, urpo.kosonen@elisanet.fi ).
Rakennuksen pohjapiirros (pdf-tiedosto)
HANKEKUULUMISIA:
7.-9.9. Vesi- ja viemärilinjan veto kaupungin linjaan Moinsalmentien varteen. Työn teki lahjoituksena Vesihuoltotekniikka Kotilainen Ky.
13.9. Alueelta kaadettujen puiden oksien ja risujen hakettaminen. Työn teki Pekka Rämänen.
15.9. Maan kuormausta ja ajoa penkasta varikkoalueen nostamiseksi. Töissä Jarmo Kosonen kaivinkoneella ja Ari Pekka Makkonen traktorilla.
16.9. Rakennuksen pohjankaivu ja sähkökaapelin maahanveto nykyiseltä varikolta. Työssä Jarmo Kosonen kaivinkoneella.
5.-7.10. Perustuksen sisä- ja ulkotäyttö ja salaojitus Jarmo Kososen kaivinkoneella.
30.9.2006. Ensimmäiset talkoot pidetty Kuikkaniemessä lauantaina Pohja valmiina - kiitos kaikille mukana olleille!
28.-29.10.2006 Talkoot jälleen Kuikkaniemessä. Rakennuksen runko ja kattotuolit saatiin paikoilleen. Kiitos jälleen kaikille kurjasta säästä huolimatta ahkeroinneille talkoolaisille sekä Jouni Malmstedtille koneavusta!
13.11. Peltikaton teko.
16.-17.11. Ulkoseinien tuulensuojalevytys valmistui sekä ovet ja ikkunat paikoillaan.
|