Muista turvallisuus!
Saavuthan ajoissa paikalle
Erikoiskokeet suljetaan yleiseltä liikenteeltä kaksi tuntia (2h) ennen ensimmäistä kilpailijaa. Sulkuajan alettua ajoneuvoilla liikkuminen erikoiskokeen alueella on ehdottomasti kielletty. Pysäköinti vain yleisöparkkeihin, ei siis erikoiskokeiden varrelle.
Suunnittele katselupaikka etukäteen
Turvallinen katselupaikka ei ole ulkokaarteessa eikä heti hyppyrin jälkeen tai risteyksissä (ks. kartta). Pidäthän myös turvavälin tiehen, vähintään 5 metriä. Noudata järjestyksenvalvojien ohjeita ja pysy valitsemassasi turvallisessa katselupaikassa koko erikoiskokeen ajan. Kunnioitathan tienvarren asukkaita etkä käytä yksityisiä piha-alueita ja tontteja katselupaikkoina, sekä huolehdit roskat roskiin.
Kilpailijat liikkuvat erikoiskokeella noin minuutin välein
Ajoittain on taukoja ja liikkeellä on nopeampia että hitaampia autoja, mikä tarkoittaa sitä, että reitillä voi paikka paikoin olla hiljaista vaikka kilpailu onkin edelleen käynnissä. Ethän siis poistu paikaltasi, vaikka tiellä ei juuri sillä hetkellä näkyisikään liikettä.
Varovaisuutta erikoiskokeilla
Erikoiskokeella liikkuminen on kielletty TURVA 2 -auton jälkeen siihen asti, että purkuauto ja pelastuskalusto ovat ajaneet erikoiskokeen maaliin. Ethän myöskään koske järjestäjän asettamiin merkkeihin tai sulkusiimoihin tai seiso niiden edessä.
Kilpailun jälkeen tiet ovat avoinna yleiselle liikenteelle
Huomioi siis muut tienkäyttäjät poistuessasi, ja noudata liikenteenohjaajien ja järjestyksenvalvojien ohjeita.
Näin me yhdessä rakennamme turvallisen rallitapahtuman sekä Sinulle että meille kaikille. Turvallisia rallihetkiä!


VÄLTÄTHÄN PUNAISELLA MERKITTYJÄ
ALUEITA PAIKKAA VALITESSASI!
Saavuthan ajoissa paikalle
Erikoiskokeet suljetaan yleiseltä liikenteeltä kaksi tuntia (2h) ennen ensimmäistä kilpailijaa. Sulkuajan alettua ajoneuvoilla liikkuminen erikoiskokeen alueella on ehdottomasti kielletty. Pysäköinti vain yleisöparkkeihin, ei siis erikoiskokeiden varrelle.
Suunnittele katselupaikkaansa etukäteen
Turvallinen katselupaikka ei ole ulkokaarteessa eikä heti hyppyrin jälkeen tai risteyksissä (ks. kartta). Pidäthän myös turvavälin tiehen, vähintään 5 metriä. Noudata järjestyksenvalvojien ohjeita ja pysy valitsemassasi turvallisessa katselupaikassa koko erikoiskokeen ajan. Kunnioitathan tienvarren asukkaita etkä käytä yksityisiä piha-alueita ja tontteja katselupaikkoina, sekä huolehdit roskat roskiin.

VÄLTÄTHÄN PUNAISELLA
MERKITTYJÄ ALUEITA
PAIKKAA VALITESSASI!
Kilpailijat liikkuvat erikoiskokeella noin minuutin välein
Ajoittain on taukoja ja liikkeellä on nopeampia että hitaampia autoja, mikä tarkoittaa sitä, että reitillä voi paikka paikoin olla hiljaista vaikka kilpailu onkin edelleen käynnissä. Ethän siis poistu paikaltasi, vaikka tiellä ei juuri sillä hetkellä näkyisikään liikettä.
Varovaisuutta erikoiskokeilla
Erikoiskokeella liikkuminen on kielletty TURVA 2 -auton jälkeen siihen asti, että purkuauto ja pelastuskalusto ovat ajaneet erikoiskokeen maaliin. Ethän myöskään koske järjestäjän asettamiin merkkeihin tai sulkusiimoihin tai seiso niiden edessä.
Kilpailun jälkeen tiet ovat avoinna yleiselle liikenteelle
Huomioi siis muut tienkäyttäjät poistuessasi, ja noudata liikenteenohjaajien ja järjestyksenvalvojien ohjeita.
Näin me yhdessä rakennamme turvallisen rallitapahtuman sekä Sinulle että meille kaikille. Turvallisia rallihetkiä!

🏁 SM Savonlinna Ralli – Vastuullisesti kohti huomista 🌍💚
Savonlinnan Urheiluautoilijat toimii tapahtumanjärjestäjänä vastuullisesti. Olemme sitoutuneet AKK-Motorsportin ja FIA:n vastuullisuusohjelmiin, joiden keskiössä ovat turvallisuus, ympäristövastuu, yhdenvertaisuus, hyvä hallinto ja reilu peli.
✔ Turvallinen ja kansainvälinen toimintaympäristö
Jokaisen tapahtumaan osallistujan hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeä. Kuljettajien, toimitsijoiden ja yleisön. Huolehdimme turvallisuudesta, tarkastamme kuljettajien ajovarusteet ja autojen turvavarusteet sekä rakennamme turvalliset reitit ja katselupaikat. Rallissa on positiivinen ja kannustava ilmapiiri, jossa kiusaamiselle ja häirinnälle ei ole sijaa.
✔ Ympäristövastuullisuus tärkeä osa tapahtumaa
Pienennämme rallin hiilijalanjälkeä ja kannustamme osallistujia sekä yleisöä kestäviin valintoihin. Pohjavesialueella ei ajeta rallia ja suosimme ekologisempaa polttoainetta, huolehdimme kierrätyksestä ja jätteiden erottelusta sekä hoidamme kuljetukset ekologisemmin.
✔ Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Ralli kuuluu kaikille! Jokainen voi osallistua tapahtumaamme taustasta riippumatta ja edistämme yhdenvertaisuutta koko lajikentässä.
✔ Reilu peli ja puhdas urheilu
Olemme sitoutuneet antidoping-säännöstöihin sekä huolehdimme rehdistä ja reilusta kilpailuhengestä.
Yhdessä teemme urheilusta kestävämpää ja saavutettavampaa. Autourheilun kautta on kehitetty kaikki autoilun keskeiset turvavälineet, kuten turvavyöt ja levyjarrut! 💚🌍
Nähdään Savonlinnassa!